tiistai 7. maaliskuuta 2017

Club Show

Pinja
 4.3 Oli Vantaalla kultasten Club Show, eli kultasten noutajien erikoisnäyttely. Mulla oli Koda mukana. Olin laittanut fb:see ilmoituksen että, voin auttaa handlaamisessa. Ihan vaan senkin takia että menisi päivä nopeammin, kun mulla oli yksi spesiaali veteraani narttu esitettävänä. Eli alusta loppuun piti olla paikalla. Sain onneksi kaksi yhteyden ottoa, yksi junnu narttu ja kasvattaja luokan avuksi, sekä varalle pu/pn kehään. Parasuros- ja parasnarttu kehään, en pystynyt sata varmana lupautumaan, kun ei tiedä miten omat koiran pärjää.

Ensimmäisenä vein Kodan avoimiin uroksiin, Koda esiintyi todella kauniisti häntäkin pysyi hllityssä asennossa liikkeessä. Koda sijoittui 4. ja sai todella kivan arvostelun:

 "4y. old, very stylish dog. Good head and expression. Super ? and topline. Balanced angelations. Good bone and feet. Fantastic mover, well presented"

Kodan kehän jälkeen minut huikattiin apuun ja vein yhden uroksen valio/sertiluokkaan, kokooma kehään. Yksilö arvosteluun sen vei yksi toinen, mutta kun kaikki palasi taas kehään niin menin uudestaan kehään. Kyseinen koira ei sijoittunut.

Ennen pu kehää mua kysyttiin voinko auttaa nuorten- ja avoimessa luokassa. Ne oli vielä vapaita, joten tottakai autan! Vähän vaan kylmiltään jouduin niiden kanssa mennä, kun ei ollut kunnolla aikaa tutustua.

Parasuros luokkaan pääsin taas viemään yhtä urosta, tämä koira oli avoimen luokan voittanut koira. Tämä koira oli todella mukava viedä, ja hänen komeus riitti muistaakseni pu 3 sijalle.

Tästä juoksujalkaa junnu nartun luokse, kokooma kehässä ei oikeen maltettu ravata. Onneksi kyseinen koira oli vasta vikana luokassa nii kerkesin vähän treenailla ennen yksilö arvostelua. Aika hyvin löydettiin yhteinen tahti. Sijoitusta ei kuitenkaan tullut.

Sitten nuorten luokkaan. Koira käyttäytyi kivasti, mutta jäätiin pois palkinto palleilta. Sama juttu avoimen luokan nartun kanssa.

Tässä välissä kerkesin hengähtää hetken, ennen spesiaali veteraaneja. Sinne vein ihanan mummon (Sonin puoli sisko) ai että mummossa riitti askel mittaa ja vauhtia. Eikä mkään ihme että juoksi itsensä ykköspaikalle, sai vielä kp:n joten jatkettiin kissaamista. Ennen pn kehää oli parhaan narttu veteraanin valinta ja nuorempi vetsku oli kyllä niin hieno että ei mikään ihme että se vei voiton. Lopuksi käytiin mummon kanssa vielä pyörähtämässä pn kehässä, ilman sijoituksia.

Lopussa oli vielä jälkeläis- ja kasvattaja luokat, missä olin auttamassa. Jälkeläis luokassa oltiin sij1, sitten sairaan nopeet koirien vaihdot ja kasvattajaluokkaan. Jossa oltiin sij2.

Kaikenkaikkiaan oli yhdeksän upeaa kultaista hihnan päässä, ei oisi näyttely päivä voinu mukavammin mennä! Kiitos kaikille


keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Pultti treenailee

Maaliskuun spesiaali video on nyt päätetty ja se on - Tempun opetus, postaus- Laitan sivuun kyseyn että mikä temppu kiinnostaa, mutta saa myös kommentoida jos on tietty temppu mielessä!

 

Tässä vihdoin videota meidän alkuvuoden agilityistä. Muistaakseni kahden tai kolmen kerran treenit on videolla. Tuo on hyvin pitkä vdeoa, koska jätin myös epäonnistumisia videolle. Ollaan treenattu nyt aika paljon keppejä, ja vielä vähän enemmän pitäii treenata keinua ja puomia. Hyvin me kuitenkin ollaan kehitytty, ja kisaaminen alkais jo kiinnostamaan.

Toisin kun tokossa, jossa junnataan paikallamme. Ei vaan motivaatio riitä lähteä tonne loskaan tai jäätikölle treenaamaan. Tuntuu että siitä ei vaan tule mitään, muutenkin inhoan treenata toppatakissa ja siiä vielä treeniliivi päällä. Tuntuu aivan liian kömpelöltä. Mutta heti kun kenttä on jollain tavalla sula, niin me mennään ja laitetaan itsemme kisa kuntoon!!

 Keväällä TK2 ja kesä/syksy treenataan voittaja luokkaan. niimpä niin... Aivan varmasti, mä niin tiedän että sitten jos tulee lämmin kesä nii haluun vain päästä uittaa koiria. Ne ei jaksa treenata ja mä en jaksa treenata.

Jos tässä yks koulutustunnus per kevät, nii se on ihan ok. Okei, ylemmille luokille voi ehkä antaa vähän enemmän aikaa. Ois se nyt kuitenin kiva saada yks tva! Toki meiltä puuttuu velä näy tulos (eikö se pidä olla yli 2v saaneena), mutta ehkä sieltä hyvällä lykyllä yks H vielä saadaan.

torstai 23. helmikuuta 2017

HELMIKUUN SPESIAALI

Vihdoin se tapahtuu, eli pitkästä aikaa my day. Ja sain videoita vihdoin editoitua. Päivä oli aika normaali, lenkkeiltiin, siivoiltii ja pieni ylimääräinen tapahtuma oli Ainon peko treenit. Pääsisi sinne mukaan olemaan maalimiehenä, ja kuvaamaan Ainon suorituksen. Mutta pidemmittä puheitta tässä on kauan odotettu my day, vaikka siinä ei paljoa tapahtu. Kommentoikaa mitä pidätte.



tiistai 21. helmikuuta 2017

Yksi välietappi saavutettu

Lauantaina oli Lohjalla agility möllit, mietin kauan että laitanko Boltin mölleihin vai kisaaviin ulkopuolisena. Koska vain toisessa radassa sai ottaa sijoituksia vastaan. Päätin loppujen lopuksi yrittää sijoittua kisaavien radalla. Mölli radalla mentii yhden startin verran pitämään kivaa.

Ensin oli kisaavat ja maxit aloitti, rataan tutustumisessa oli muutama vähän haasvavalta tuntuva kohta. Oltiin Boltn kanssa suhteellisen loppu päässä, joten kerkesin siinä katsella hyvin muiden suorituksia ja lämmitella koiraa. Bolt oli kuitenkin vähän nuutuneen oloinen, ja ei kunnolla halunnut leikkiä ennen rataa. No sitten tuli meidän vuoro ja mentiin katsomaan kuinka käy, päätin jo että jos tarve on niin otetaan eka rata täysin treeni mielessä. Bolt ei selvästi juossut yhtä lujaa mitä normaalisti, mutta alku rata meni kivasti. Kepit ei mennyt ekalla yrittämällä ja puomi oli erittäin ruma, vaikka juuri puomia me paljon treenatankin. Loppu rata oli sitten kans ihan ok.

Käytin Boltin ulkona siinä toisen kierroksen alkua odotellessa ja huomasin että sillä on maha löysällä, tämä vaikutti varmasti mielialaan. Laitoin Boltin häkkiin siksi aikaa ennekuin toinen rata alkaa. Ulkna käynti ja pieni lepo taisi tehdä hyvää, se leikki ennen rataa ja oli jo reippaampi. Olin niin tyytyväinen meidän toiseen rataan! Vaikka korjattavaa on niin kokonaisuus oli hyvä, ja olin ylpeä että kepit meni ekalla yrittämällä. Tästä radasta saatiin 0 tulos!

Palkinnon jaossa ei meidän nimiä sanottu, mutta se ei haitannut kun olin koiraan niin tyytyväinen.

 

Mölli radat alkoivat ja maxi alottivat taas, me oltiin alkupäässä lähtölistalla. Kun kävelin lähtö paikalla, niin yksi työntekijä kysyi että " Onko tämä Bolt?" johon vastasin "Joo" ja hän meidän iloksemme kertoi että oli tullut kisaavien radalla lasku virhe ja oltiinkin sijalla 3!! Jes sitten vielä tyytyväisempana mölli radalle jonne oli tarkoitus mennä pitämään kivaa, en pyytänyt edes puomilla pysähdystä. A:lla siitten pyysin pysähdyksen ja voi vitsi, se oli hauskan näköinen ku Bolt oikee yritti mut oli liikaa vauhtia ja mä annoin käskyn liian myöhään. Mutta hyvä fiilis jäi!

Jos joku jäi harmittamaan niin näiden möllien epäjärjestelmällisyys, esimerkiksi kisaavien luokissa palkintojen jako oli koko luokkien välissä, kun taa mölli radalla ei. Tuomari katsoi toisilta kontaki virheet aika hyvin sormien läpi ja toisien ei... Aikaa kulutti myös se että lähtölupaa ei tullut pillillä vaa piti itse kuikuilla että näyttääkö kaikki valmiilta.


maanantai 20. helmikuuta 2017

Ähellys mätsäri

Nyt on taas touhuttu koko viikonloppu. Perjantaina oli Vantalla mätsäri, jossa mulla oli Koda mukana ja handlasin kahta saksanpaimenkoiraa. Ensin oli pentujen kehät, jonne menin toisen saksanpaimenen kanssa. Kyseinen koira oli ensimmäistä kertaa kehässä tai ylipäätään missään vastaavassa tilanteessa. Ravi meni yllättävän kivasti, alussa meinasi vähän peitsata mutta löydetttiin nopeasti yhteinen sävel. Seisominen olikin sitten yksi operaatio... Kauaa ei pentu malttanut olla paikoillaan ja jos malttoi nii sai hepulin jos takajalkoja liikutti. Mutta me petrattiin ja tsempattiin hienosti itsemme sinisten neljänsiksi.

Tämän jälkeen vein toisen sakun isoihin aikuisin, tämä kaveri on mulle tuttu ja olen sen kanssa treenannut ja käynyt spk erkkarissakin. Aino oli todella hyvällä tullella ja paljon reippaampi ja itsevarmempi mitä aikaisemmin. Kauniilla käytöksellä ja upeilla liikkeillä saatiin punainen nauha.

Sitten lennosta koira vaihtoon ja Kodan kanssa kehään, no ei siinä mitään ihmeellistä ollut. Koda seisoi niinkuin normaalisi ja juoksi kauniissa ryhdisä niinkuin aina. Kodalla on kyllä pieni ärsyttävä tapa stepata etutassuilla, kun pitäisi seitä täysin paikallaan. Kodakin sai punaisen nauhan joten mellä oli ongelma.

Ei saatu Ainolle handleria ja halusin viedä Kodan itse. Hetken miettimisen ja tutuilta kysymisen jälkeen kävin kysymässä kehäsihteeriltä, jos saisin vaihtaa Kodan sinisiin. Se onneksi onnistui.

Sinisten nauha kehä alkoi ja mentiin Kodan kanssa sinne, tuomari liikutti kaikki ja mietti hetken jonka jälkeen nappasi jatkoon pääsevät. Meidän onneksemme me kuuluimme siihen joukkoon. Sitten takaisin seisomaan ja tuomari kävi noukkimassa sijottuvan koirakot paikoilleen. Meidät ohjattiin Kodan kanssa toiselle sijalle!

Sitten taas lento vaihto ja Aino punaisten nauha kehään, samalla kaavalla mentiin. Aino juoksi niin kauniisti jonon ekana, mutta se ei tälläkertaa riittänyt sijoituksiin asti.

tiistai 14. helmikuuta 2017

Kiirettä pitää





Nyt on ollut aivan super kauniita ilmoja, ja harmittanut että ei ole kerennyt kunnolla mennä kuvaamaan. On ollut aivan jäätävän kiireinen helmikuu. Koirien kanssa käytiin vähän shoppaille ja löysin Sonille Pompan, mutta arvatkaa vaan tuliko suuruuden hulluus ja nyt haluan kaikille Pompat. Jos ostan kaikilla Pompat nii tietysti haluan niiden oman väriset, eli sininen, vihreän ja lilan. Pinkki oli siis vähän turha ostos...

Käytiin kultaiten kanssa mätsärissä, sielä oli tosi monta eri luokkaa ja ei mennyt ihan normi mätsäri säännöillä, vaan niin että ns punaisen saanut pääsi jatkoon ja sininen tippui heti. Sitten punaset kisas keskenään niin kauan että oli vika pari josta toinen sai taas sen ns. punausen ja se pääsi bis kisaan. Soni voitti sohvachampion luokan ja Koda voitti harrastus koira luokan. Molemmat pääsi siis bis kehään, onneks ystäväni joka ei ole ikinä kultaista handlannut suostui auttamaan ja ihan kivasti niillä meni Sonin kanssa. Kumpikan kultainen ei sijoittunut.




p.s Video ongelma on edelleen joten kun saan sen selvitettyä niin my day ja treeni videota tulee

torstai 2. helmikuuta 2017

Ei se vaihtamalla parane! vai?

Hei, tämä postaus piti tulla jo vähän aikaisemmin MUTTA parempi myöhään kun ei milloinkaan. Eli siis ostin uuden kameran, näin facebook kirpparilta aika hyvään hintaan Canon eos 700d ja 90-300mm sekä 18-55mm putket, mukana tuli vielä akkuja ja muuta pikku tavaraa. Onneksi sain myös vanhan kamerani Canon eos 600d myytyä nopeasti uuden saatuani.

Eroavaisuuksia näissä kameroissa olen huomannut
-700d:ssä mukavampi ääni kuvaa ottaessa
-700d:ssä kosketusnäyttö
-700d:ssä automaatti tarkennus videoissa (syy miksi tämän halusin)

Muuten on hyvin samanlaiset rungot, asetukset yms on aika liki samat.
Mutta olen tyytyväinen että tuon ostin! Ja teille myös hyvä niin saatte enemmän videoita, kunhan vaan keksin miten saan ne muokattua. Olen ennen muokannut movie makerilla, mutta uudessa koneessa ei sellaista ole.

P.s helmikuun spesiaali kyselyn voitti .... my day! Sellaisen toteutan siis helmikuun aikana. Pian tulee maaliskuu spessu kysely :) Kiitos kaikille äänestäjille.

maanantai 30. tammikuuta 2017

puuha viikonloppu


Perjantaina oli suunnitelmissa koirien pesuja ja trimmauksia aamusta, päivällä hoitokoiran haku ja tuttujen koirien lenkitys, sekä illalla mätsäri. Soni lähti jo päivällä mummolaa ja Koda meni mätsärin jälkeen perässä.
 Lenkki meni yllättävän hyvin poikien alkukankeuden jälkeen, Kodan suhtautumisesta Torresta kohtaa olin ylpeä. Vaikka pojat on aika saman ikäisiä, niin Koda ei onneksi tuon taivaallista välittänyt.
 Mätsärissä mulla on Koda mukana ja handlattävänä Jasu jonka aamulla pesin ja siistin. Mätsärissä kehät oli suhteellisen aikataulussa, vähän ennen kello kahdeksaa. Ensin vein Jasun ja saimme punaisen nauhan. Muutama pari välissä ja oli Kodan vuoro, meidän paria vähän jännitti eikä hän oikein sen takia viihtynyt kehässä, joten saatiin punainen. Yritin saada Kodaa siirrettyä sinisiin jotta koirat ei olisi samassa luokassa, mutta se ei onnistunut. No ei auttanut kun äheltää kahden koiran kanssa samassa kehässä, tehtiin niin että juoksin ekassa ryhmässä Jasun kanssa, ja toisessa ryhmässä Kodan kanssa. Molemmat koirat pääsi vielä jatkoon joten Jasulle nykäsin äkkiä toisen handlerin. Kuulin että Jasu pääsi kolmannelle paikalle, kunnes huomasin että kehässä ollaan enään minä ja toinen muu. Kierros ympäri ja me päästiin ykkös paikalle!! Whooop Bis kehässä ei enään sijoituttu.

 Lauantaina oli Lahden pentunäyttely, jossa vein sileäkarvaista noutajaa. Neoa oli erittäin mukava viedä, mutta harmillisesti pienen virheen takia jäätiin kakkoseksi. Tuomari sanoi että ilman sitä oltaisiin voitettu, mutta tällä kertaa näin päin. Jäätiin katsomaan näyttely loppuun asti, koska flätti kasvattaja oli rop- kasvattaja, ja super hienosti lopussa vielä BIS-2 kasvattaja ryhmä.
 Sunnuntaina oli sitten vielä Vantaalla hsks:n mätsäri jossa oltiin Jasun omistajan kanssa. Hänellä oli Jasu mukana ja mä tulin myös treenaamaan Ainoa, tulevaa sakujen erkkaria varten. Vein Jasun ja Ainon yksilö arvosteluihin ja molemmat sai sinisen, joten Jasun omistaja joutu viemään itse Jasun kehään. Valitettavasti he tippuivat aika nopeasti pois ja ihmettelin suuresti että me oltiin Ainon kanssa vielä neljän parhaan joukossa. Lopulta oltiin sinisten kakkosia, oli kiva että saksanpaimenkoira nostettiin sijoitukselle.























Olen yrittänyt saada teille agility postausta, mutta videoiden kanssa tuli vähän ongelmaa, kun huomattiin että mun koneessa ei ole movie makeria ja nyt en tiedä millä muokkaisin niitä...

lauantai 28. tammikuuta 2017

2W



Joka ikisen synttäripostauksen kohdalla mietin, että minne se aika menee? Ehkä kaks vuotis postaus ei tarvitse olla mikää ylipitkä ja ylistävä... Tällä hetkellä Bolt on yksi iso uhmatuhmalapsi!! Voisiko se täyttää jo neljä vuotta, ja tulla tasapainoiseksi :D. Tähän loppuun täytyy kyllä sanoa että olen niin onnellinen, että Boltin ostin vaikka se tuli niinkuin sikasäkissä. Vaikka siitä ei näyttely koiraksi ole, nii luonne on kyllä kultaa ja kisa kentät me vielä valloiletaan. Harmillista että en tiedä Boltin sisaruksista mitään. Olen kasvattajalta kysellyt, mutta kukaan ei ole ilmoitellut kuulumisia.

Onnea Bolt ja sisarukset 2V <3

torstai 26. tammikuuta 2017

Hskh agility möllit

Sunnuntaina oli Vantaalla agility möllit, jonne lähdimme Annin kanssa. Mukana oli Bolt ja Nori, käytiin ensin pieni lenkin tynkä ja mentiin ilmottautumaan. Itse unohdin ennakko ilmottautua, vaikka se oli ajatuksissa tehdä... Ilmoitin Boltin mölli luokkaa kahdella startilla ja vähän epäillen kisaavien luokkaan yhdellä startilla.

Kisaavien luokassa jännitti se että, se oli suoraan virallisista kisoista jätetty kakkosluokkalaisten rata. Virallisella radalla vain yksi maxi luokkalainen sai nolla tuloksen, nii vähän kuumotteli mennä sinne. Tarkoitus oli saada vähän osviittaa missä me mennään tällähetkellä, keppejä ja keinua en ole treeneissä edes vielä laittanut rataan. Oli siin enemmän kuin odotettua että ne ei pakosti onnistu.



Pitkän odottelun jälkeen päästiin radalle, ensin oli kisaavien luokka. Lähdössä vähän jännitti, mutta ekan käskyn jälkeen keskityin vain rataan. Bolt oli todella kivasti kuulolla, se seurasi eittäin hyvin mun eleitä ja antoi paljon sähellystä anteeksi. Puomin kontakti ei ollut niin hyvä kun se voisi olla. Radalla oli koko pitkä pituus, jota Bolt ei oo ikinä tehnyt ja se vain liisi sen yli. Pituuden jälkeen suoraa kepeille ja siinä oli vähän liikaa vauhtia. Bolt yritti onnistua mutta alotti kepit väärästä välistä, mun ois pitänyt himmata ennen keppejä! Kepeiltä keinulle joka taas vähän jännitti, Bolt teki keinun niin paljon nopeammin kuin treeneissä, että mun "ota" käsky tuli liian myöhään.

Kepeiltä ja keinusta siis -5vp, muuten rata meni koiran osalta kivasti. Mulla oli niin hieno fiilis radan jälkeen, ettei mitää järkee.



Sitten taas odoteltiin, että päästäisi mölli radoille. Sielä eka rata oli vähän riman alitus, Bolt jääty puomin ylösmenossa. Luultavammin keinu oli jäänyt vähän takaraivoon kummittelemaan viime radalta. Sitten mun ohjaus virheistä ohitettiin yks hyppy, joten otin muutaman ylimääräsen esteen ja sit loppuu asti. Eli virhepisteitä tuli.

Toka mölli rata oli jo vähän järkevämpi, ja siitä tulikin nolla rata. Bolt oli selvästi jo hiipumassa, kun alkoi vauhti jo vähän hidastumaan, mutta puhdas ja melkein siisti rata riittää mulle erittäin hyvin. Nolla radalla sijoituttiin kolmanniksi, ja saatiin hieman kyseenalaisia palkintoja, Namit vielä ymmärsin ja yli suuren heijastin liivin, mutta uimahattu ja matka shamppoo oli ehkä vähän hupaisia.

Mutta oli kyllä kiva fiilis möllien jälkeen!

p.s vielä muutama päivä aikaa vaiukuttaa helmikuun spessu postaukseen!!!

Linkit: https://www.youtube.com/watch?v=hs0W6DA6Jcs , https://www.youtube.com/watch?v=fr3raxNeiJM

tiistai 24. tammikuuta 2017

Wild and free

 Käytiin lauantaina kavereiden kanssa juoksuttamassa koiria pellolla, mukana oli yhtensä kuusi koiraa joista yksi oli vain narttu. Parasta on nähdä koirat juoksemassa vapaina ja onnellisina kaverusten kesken, siitä tulee aina ihan mahtava fiilis. Omat pojat oli kivasti kuulolla, vaikka aina sitä kultaset vähän nopeammin voisi tulla takasin. Kodakin pysyi hyvin lähes kokoajan näkyvillä, pellon laidalla oli siis metsä minne olisi voinut kadota.
 Parasta oli myös tuo sää mikä oli lauantaina, ei ollut pajoa pakkasta ja aivan ihana auringon paiste! Jos ei olisi ollut menoja niin olisi voinut vaan jatkaa ulkona oloa, vaikka toki aurinkohan alkoi laskemaan taas siinä kahden aikoihin. Toivottavasti kuvista ilmenee mitän koirat nautti.
 p.s huomatkaa sivussa oleva kysely helmikuun spesiaali postaukseksi!!









sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Etsijä koira Bolt

Kävin Boltin kanssa lauantaina auttamassa tuttua vanhalla terveysasemalla. Hän harrastaa saksanpaimenkoiransa kanssa ihmishakua, tai mikä nyt onkaan ton lajin nimi. Bolt oli mukana tuomassa tukea Ainolle ja vähän ehkä muuten vaan hengailemassa mukana. Oli kiva nähdä miten Bolt reagoi täysin uuteen ympäristöön johon on tehty hankalia maastoja ja on liukasta lattiaa ja vaikka mitä. Mutta kertaakaan se ei epäröinyt liikkeitään.

Kun oltiin vaan kävelty ja tutkittu ympäristö, niin tehtiin sellaista että jos koirat ei katsonut missä oltiin niin piilouduttiin huoneisiin ja odotettiin että koirat tuli hakemaan meidät. Ekalla kerralla Bolt oli aivan kujalla että mikä meininki tää on, ja oikeestaan juoksenteli vain muiden koirien perässä. Toisella kerralla käytti jo nenäänsä ja löysi mut aika nopeesti. Kun tämä leikki saatiin päätökseen tehtiin pientä treeniä Ainolle.

Muut koirat laitettiin pois tieltä että aino saa työskennellä rauhassa. Mä menin piiloon ja odotin että mut löydetään, se oli ihan hauskaa puuhaa. Aino löysi mut aika nopeasti aina, mutta todettiin että etsii silmillään. Joten tehtiin niin että menin ihan lähetys paikan viereen kaatuneen pöydän taakse piiloon. Aino lähti suoraa käytävän perälle, ja tässä kesti vähän kauemmin kun muilla kerroilla. Mutta lopulta se löysi mut.

Sain kokeilla Boltin kanssa myös mitä se tuumii. Tuttavani meni piiloon ja lähetin Boltin ettimään, Bolt ei ole ikinä mitään tälläistä tehnyt joten oli vähän kujalla et mikä on homman nimi. Se tarjos muutaman kerran yhden pöydän alta kävelyä kun siitä aikaisemmin palkkasin sen. Pöydässä oli siis naruilla kiinni tölkkejä ja pöydän päällä pressu. Ekalla kerralla Boltille annettin pieni äänimerkki ja sitten tajus, ja meni hakemaan namin piiloutuneelta. Toinen haku meni jo nopeammin, mutta kerran kävi taas tarjoamassa pöydän alitusta.

Lajina tää vaikutti tosi hauskalta, ehkä päästään viel joskus kokeilemaan uudestaan.

tiistai 17. tammikuuta 2017

Deja vu

Jotta vuoden vaihde ei liian hyvin lähde käyntiin, niin 2016 vikalla viikolla Kodan tassusta löydettiin furunculoosi. Meidän oma eläinlääkäri oli joululomalla, joten turvauduin kunnalliselle puolelle. Diaknoosi saatiin hyvin nopeasti, ja lääkkeet jotka alkoi nopeasti auttamaan. Antibiootti kuuri kesti kaksi viikkoa, ja tassu näytti ulos päin jo todella hyvältä. Tassussa tuntui kuitenkin pieni patin oloinen juttu varvas välissä, joten onnekeni meidän oma ell. tuli sopivasti lomalta ja otti meidät vastaan samana päivänä kun ab:t olisi lopunut. Kerroin ja näytin mikä on tilanne ja todettiin, että furunculoosi ei ole vielä parantu ja kaiken lisäksi toisesta tassusta löytyi samanlainen karvaton kohta. Eli siihen on tulossa seuraavaksi sama juttu, mutta aletaan hoitamaan sitä jo pois ennekun kerkeää kunnolla puhjeta.

Kodalla on muutenkin tällähetkellä tassut huonossa kunnossa, ainahan sillä on herkät anturat ollut. Sen huomaa kun maa jäättyy ja on terävä, niin Koda vähän varoo askeliaan. Ell. suositteli että aloitetaan kunnon vitamiini kuuri. Ja sehän tehdään, oon vaa niin huonomuistinen että en muista mitä kaikke kannatti antaa. Täytyy se vielä selvittää, muistan vaan sinkin ja E-vitamiinin.

Mutta muuten Koda voi erittäin hyvin, ja on iloinen oma itsensä. Me eletään ja touhutaan täysin normaalisti, sunnuntaina käytii juuri nouto treeneissä. Koda teki aikas kivasti töitä, kokeili alussa vähän onneensa ja rajoja. Mutta vikat noudot oli tosi kivoja!

Samalla eläinlääkäri käynnillä näytin eläinlääkärille Boltin selkää, tiesin sen olevan jumissa. Mutta pahalta kuulosti kun ell. sen sanoi. Kyselin myös että mitä mä teen, koska hieronta ei auta. Seuraavaksi kokeillaan fysioterapeuttia tai osteopaattia.


sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Canon 50mm f/1.8 stm

 Pitkän mietinnän ja tuumailun jälkeen ostin tänään Canon 50mm f/1.8 stm objektiivin. Vaikka ehkä olisin halunut f/1.4 usm, version niin uskon että pärjään tällä ihan hyvin. Vielä en ole kunnolla päässyt kokeilemaan tätä putkea, mutta oli se nyt pakko muutama koekuva ottaa. Tein pienen testin 50mm vs 18-55mm. Ensin oli ulkona testi, nopea räpsy vain parvekkeelta. Kuvat otettu ihan peräkkäin ja noin klo 17, eli aika pimeetä oli jo. Ja onhan tuossa aika huomattava ero! Toisen testin tein sisällä, Soni sai olla mallina. Taas kuvat heti peräkkäin, ja kyllä tykkään 50mm jäljestä. Yritin pitää 18-55mm putken myös noin 50mm kohdalla että olisi sama matka kohteeseen molemmilla.


 Onnekseni voin todeta että ei ollut ihan huti ostos.

tiistai 3. tammikuuta 2017

Pipari-haaste

Joulun aikoihin netissä levisi piparihaaste, ja me otettiin haaste vastaan. Tiesin että Soni suoriutuu tehtävästä, mutta olihan se pakko kokeilla Kodan ja Boltinkin kanssa. Yllättävän hyvin hekin malttoivat mielensä. Mutta Koda oli kyllä niin keskittynyt pitämään piparit kuonon päällä, että melkein huvitti.
Niinkuin viime postauksessa sanoin, haluan taas alkaa petraamaan blogiin. Vaikka tiedän että aikaa saattaa olla rajallisesti välillä, niin on se sen verran mukavaa lueskella vanhoja postauksia. kommenttejen saaminen teltä on mukavaa, ja aina yhtä ihmeellistä on jos joku testä tulee moikkaamaan ja kertoo että lukee blogiani tai muuten vaan tietää minut tai yleensä koirani! Kiitos että olette sielä. Mietin tässä jos alkais joka kuukaus tehdä my day, mielipide postaus tai joku muu ns. vähän spessumpi, eikä aina vaan kuulumis tai treeni postauksia. Miltä kuulostaa ja mikä kiinnostaa?