tiistai 29. marraskuuta 2016

Still alive

 Viime lauantaina käytiin Nooran kansa Vantaan mätsärissä Mukana oli Aslan, Koda ja turistina Bolt. Koda sai punasen mutta vaihdoin sen siniseen jotta pääsin esittänään yhtä saksanpaimenta, joka sai myös punasen. Aslankin sai puanisen. Mutta Ainoa sijoitus tällä kertaa tuli Kodalle sin 3.

30.11 meillä on Boltin kanssa ns. koiratanssi esitys Porvoon omassa talent kisassa. ja tulevana viikonloppuna on Kultaisilla enimmäiset rally-toko kisat. Kamalsti jännitystä yhdelle viikolle. Ja jos kyydin onnistuu niin viikonloppuna on lauantaina agi möllit ja su mätsäri. 


 Muuten meille kuuluu ihan hyvää, ja haluaisin kirjotella tänne enemmän, mutta ei riitä aika. Ja en ole päässyt kuvailemaan pitkään aikaan kun aina on pimeetä.. Mutta elossa ollaan, katsotaan saisinko tänne jotain tekstiä tulevista tapahtumista.