lauantai 23. huhtikuuta 2016

IG

Suosittelen seuraamaan meitä instagramissa, yritän päivittää joka päivä jotain Tanskan matkalta! Linkki sivussa tai @janinaanni :)

perjantai 22. huhtikuuta 2016

different shopping



Käytiin Saaran kanssa Heslsingissa vähän shoppailemassa. Ennen sitä kävin Saaran myymälässä Revocossa. Saara oli tilannut mulle takin, joka oli valitettavasti liian iso. Kateltiin sitten jo liikkeessä olevia takkeja, ja löytyi tosi kiva! Löytyi myös kolme T-paitaa, toppi, aivan super ihana huppari ja siihen sopiva liivi. Olen aivan rakstunut huppariin!

















Helsingistä tarttui mukaan balleriinat, aivan ihanat farkut ne istuu niin ihanasti. Todella ihana huppari myös tuli mukaan, ja kyllä rakastan huppareita! Vaikein homma oli löytää bikiinit, mutta ihan ok biksut löytyi.








Ja vähän teki pahaa laittaa biksu kuva, mutta tälläinen olen ja pakko kai se on pakko hyväksyä ennen kun jaksaa itse tehdä asialle jotain.

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Home Sweet Home

Muutimme reilu kuukausi sitten tähän uuteen kotiin, nyt kämppä alkaa olemaan kohta valmis. Olemme viihtyneet tässä hyvin, mutta vähän ollut kränää alakerran naapurin kanssa. Naapuri ei selvästi tykkää koirista, ja keksii valittamista aivan joka ikisestä asiasta. Muuten alue on kivaa, ja muu talon väki. Tässä pieni pinta ripasu, toivottavasti tykkäätte.







perjantai 15. huhtikuuta 2016

Tavoitteena taipparit

Aloitetaan selittämällä mitkä on taipparit. Taipparit eli taipumuskoe on noutajien oma rodunomainen koe. Siellä on sosiaalinen osuus, jossa on ringissä kaikki koirakot ja tuomari tulee moikkaamaan kaikki. Tämän jälkee lähdetään koirakko kerrallaan vesinouto-osuuteen. Tässä ensimmäisessä osuudessa koiran täytyy hakea kaksi lokkia vedestä. Ensimmäinen lokki heitetään rannalta, ja toisen lokin kohdalla on ensin laukaus, sen jälkeen veneessä istuva ihminen heittää lokin. Ideana siis että toinen lokki on kauempana. Rannat on usein huonoja, jyrkkiä tai upottavia. Että miltään hiekkarannalta ei lähdetä hakemaan. Jos koira tuo molemmat lokit lähdetään kävelemään toiseen osuuteen.

Seuraavassa tehtävässä täytyy hakea metsästä 4-7 varista. Ennen koiran saapumista on metsään piilotettu kuusi varista, yksi avustaja on vielä metsässä. Tulee laukaus ja seitsemäs varis heitetään koiran nähden metsään. Kun ihmiset on poistunut metsästä päästetään koira hakemaan. Tämän osuuden nimi on hakuruutu. Jos tämäkin menee heittämällä läpi päästään vimeiseen osuuteen.

Kolmas ja viimeinen tehtävä on pupujälki. Siinä on jo ennen koiran tuloa raahaamalla viety pupu metsään, hieman kaartuvvassa muodossa. Tuomari näyttää sinulle kohdan mistä jälki alkaa, tulee laukaus ja saat päästää koiran hakemaan pupua. Jos tämäkin menee hyvin on taipumuskoe hyväksytty.

Silloin saa koira.net:ii merkinnän NOU1 ja koira voi valioitua näyttelyissä.

kuva ei liity tapaukseen
Ja tähän me siis pyritään! Kodalta puuttuu tosiaan nyt yks serti ja ne taipparit... Mutta se on varma että meidän valioituminen ei ainakaan jää taippareista kiinni! Mehän päästään ne läpi ja toivottavasti kesällä 2016! Vielä on tekemistä, mutta kyllä se siitä (toivottavsti). Meillä tyssää hakuruutuun meidän koe, ja pupujäljelle en ole edes ikinä päässyt.

Mutta me treenataan ja valioidutaan vielä joku päivä.

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Toka luokkalainen

Viime viikonlopuna olin Boltin kanssa isälläni Ristiinassa. Lähdettiin 8.4 kello 12:40 bussilla ja perillä oltiin klo 15:40. Perjantaina kävin moikkaamassa mun pappaa ja hengailin vaan "kotona".

Lauantaina klo 11:10 alkoi Mikkelissä meidän kolmas tokokoe. Koe oli vähän myöhässä ja siinä avointa luokkaa seuraillessa yritin miettiä mitä pitää treenata uuteen luokkaan. Ruutu on aivan hajalla, kierron vahvistusta että ei tarvitse käsi apua ja menee ja tulee kovaa, myös liikkeestä istuminen sekä seuraamis kaavion pituutta. Meidän luokassa oli viisi koirakkoa, me oltiin toisena vuorossa.

 Paikkamakuu meni ihan ok, se meni aika laiskasti maahan vaikka osaisi mennä nopeasti. Mutta onneksi pää pysyi maassa, sitä ollaankin nyt treenattu. Seuruu oli mun mielestä liian pitkä, ja pidempi kun yleensä alo luokassa. Boltin motivaatio loppu jo n. puolessavälissä, ja se ensimmäistä kertaa ei istunut perusasentoon kun pysähdyttiin. Jäi myös taas kerran rapsuttamaan itseään.

Liikkeestä maahan oli ihan kiva, niin kun oli hyppykin.

Luoksetulossa ei tule aivan suoraan vaan tekee pienen kaarroksen sivulle, veikkaan että syynä on erittäin jumissa oleva selkä. Saman syyn piikkiin pistän kaukot, ja taas nousi vasta toisella käskyllä. .

Kapulan pidossa piti ja irrotti hyvin mutta ei siinä ollut mitään intoa ottaa kapulaa, avasi vaan suusnsa että voi laittaa kapulan sinne.

Eli vaikka koe meni ihan hyvin niin jäi mulle silti vähä nihkeä olo, ja huomaan että Bolt ei tee innolla töitä, vaa siksi koska haluaa miellyttää. Nyt kun TK1 on taskussa jäämme hetken toko tauolle ja kierrämme näyttelyitä ja käydään aksassa. Ehkä se toko into tulee sieltä taas, ja siis treenaamaan se on menossa todella innoissaan ja tekee treeneissä hyvin ja hyvällä motivaatiolla. Sitten kun jatketaan treenejä ,aletaan treenaamaan palkattomuutta.

Tuomarina oli Tommi Varis ja hän oli kyllä aika tiukka tuomari, ja tässä tulee Boltin pisteet...

Paikalla makaaminen: 10
Seuraaminen: 7,5
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 9,5
Luoksetulo: 8,5
Noutoesineen pito: 9
kauko-ohjaus: 7,5
estehyppy: 9,5
kokonaisvaikutus: 9

yht. 177p 3sij.







Sunnuntaina oli Ristiinassa mätsäri josta sain tietää perjantaina matkalla Ristiinaan. Päätettiin osallistua sinne ja ihan kivasti meni Bolt oli Sinisten "6" se kauan mietti ja tiputti meidät kuudensina. Nakinsyönti kisassa oltiin neljänsiä. Tosi hyvin Bolt jaksoi seistä ja ihan hyvin mielin lähdetään kohti isoja näyttelyitä.


Sunnuntaina bussilla takaisin kotiin ja nukkumaan. Maanantai illalla mentiin Helsinkiin Ketterä kettu- nimiseen paikkaan, jossa on aivan ihanan ja osaava hieroja. Hän hieroi Boltin ja paljon kipeitä kohtia löysi. Ensi maanantaina mennään uudestaan.


p.s Mulla on nyt todella kiireistä tässä ennen matkaa, joten pari postausta on tulossa. Mutta en tiedä miten pystyn tällä viikolla kirjoitella, tai pystynkö reissussa kirjoittaa. Mutta jos huonosti käy niin pysykää kanavalla ;) ja nähdään 4.5 jälkeen! Meitä kannattaa seurana instagramissa, sinne päivittelen aika tiuhaan tahtia. Kiitos Iiris kuvista ja mätsäri seurasta.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Massakuuri osa 3

Vihdoin! Siis me pääsiin tavoitteeseen Kodan kanssa, yritin lihottaa sitä melkein vuoden. Nyt löytyin tarvittavat asiat tähän projektiin. Koda oli siis laiha ja karva kamalan näköinen. Nyt Koda syö ANF:in ruokaa n. 7dl, abaut 100g jauhelihaa ja sopiva köntti rasvaa. Nyt Koda painaa 40kg, ja se on nyt ihanne painossaan. Mutta lonkan takia pidän Kodaa ihanne painossaan vain tämän näyttelykauden. Sitten laihdutetaan taas koira laihaksi, niin ei ole lonkalla niin paljon kannettavaa. Toki pidän sen koiran kokosena, ja ylläpidän lihaksia. Ja huomaahan sen Kodan liikkeistä, rekenteesta ja näyttely tuloksista että, nyt se on kunnossa. Ja Painotan nyt sitä, että Koda ei ole lihava nyt ja kyllä lihotin koirani näyttelyjä varten. Mutta en ylipainoiseksi, vaan siihen kuntoon missä se olisi kokoajan jos olisi terveluusto.

Bolt ei minusta ole oikein päässyt eteenpäin vaikka syö samallalailla. Asiaan vaikuttaa suuresti se että, nyt sopivasti juuri ennen tanskan matkaa alkanut tiputtamaan karvojaan. Noh toivotaan että, ei lähde kaikki karvat. Boltin takaliike mua vieläkin häiritsee, ja sain eilen tietää että tuo reppana on aikas jumissa takapäästä. Se on luultavasti aika iso syy miksi ei venytä takajalkojaan taakse asti..

Soni nyt on pysynyt samana ja se on ollut tarvoitustin, pikku hiljaa turkki kehittyy sieltä. Soni siirtyy pian syömään samaa ruokaa kun Koda ja Bolt, joten sitten saattaa ehkä turkki parantua nopeammin. Tai sitten se ruoka ei sovi yhtää Sonille.

perjantai 8. huhtikuuta 2016

kohti koetta

4.4 Pidin Boltille tulevaa koetta varten treenejä. Suuret pahoittelut laadusta!! Treeneissä oli taas kiva vire, edelleen jostain syystä kaukot vähän tökki. Ja en nyt haluis mitään nollia toivottavasti vikasta alo kokeesta. Myös ihan tosi pienet näy treenit pidin tässä samalla. Video saa kertoa enemmän.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

mölliagi

Käytiin 3.4 KAT-hallilla agilitymölleissä mun kaverin kanssa. Mulla oli mukana Koda ja Bolt. Halli oli pieni ja rata oli aika ahdas ja haastava mölliradaksi.

Ekat radat meni aivan päin *** .. Molemmilla oli aivan liikaa energiaa, ja rata meni ihan äheltämiseksi. Noh toinen rata oli jo vähän parempi, mutta pari turhaa virhettä jäi ärsyttämään.

Sen takia kävin ostamassa vielä kolmannet radat, ja kyllä jäi harmittamaan, kun Kodalle tuli putkesta kielto ja Bolt kiels saman putken ja yritti korjata asiaa joten hyppäs siinä välissä äkkiä yhden hypyn. Joten siksi tuli 5 ja 10 rv..

Jäi harmittamaan ja näillä Kodalle sij. 5 ja Bolt sij. 7

Alla vielä video koosteita mölleistä.


maanantai 4. huhtikuuta 2016

Kevät on virallisesti täällä!

Nyt tulee postaus joista ennen oikeastaan mun koko blogi koostui. Olen saanut vähennettyä toko treeni postauksia, koska minusta tuntui että kaikissa oli samanlaiset kuvat ja en keksinyt mitään kirjoitettavaa. Vähän silti jäänyt ehkä liian vähälle nämä treeni postaukset, näitä on kiva lukea jälkikäteen.
Mutta tässä se on treeni postaus! Boltilla on 9.4 tokokoe ja toivottavasti viimeinen startti alo luokassa. Yritän saada mun pikku siskon kuvaamaan sen kokeen videolle. Mua vähä jännittää se koe, tai ei niinkään vähää vaan aika paljon. En ole ikinä päässyt yhdestäkään luokasta kolmella kokeella eteenpäin. Enkä tiedä onko koe ulkona vai sisällä, sillä kisakirja ei ole tullut vielä vaikka kokeeseen on alle viikko.
Boltin treenit meni aika kivasti, motivaatio oli kohdallaan. Tehtiin ihan lyhyitä pätkiä seuraamista, ja tykkäsin pikkusen työskentelystä. Otin myös ihan pelkkiä käännöksiä, Bolt liiottelee vähän vasemman käännöstä ja oikealle saataa kontakti tippua ihan hetkeksi. Täyskäännöksen kanssa sama kuin oikealle käännös. Hidas kävely ja juoksu on aika kiva. Kaukoissa tuntuu että ollaan menty vähän takapakkia, joten sitä hiotaan tällä viikolla, onnistumisien kautta voitoon. Otin pitoharjoituksia, koska viime kokeessa Bolt otti kapulan aika vastahakoisesti, treeneissä otti nyt hyvin. Tein huvikseen vähän ruutua, ja sehän meni aika kivasti! Eli kun Tk1 on taskussa niin avoinluokka täältä tullaan!!
1,2kk


Kodan kanssa vähän höntsäilin. En tiedä tulenko ikinä enään kisaamaan sen kanssa... Mutta otettiin vähän seuruuta, ja liikkeestä pysähdyksiä. Kodan kanssa kaikki on ihan hajalla, ja jotenkin tuntuu että ei motivaatio riitä alkaa saamaan sitä pakkaa kasaan.




Sonin kanssa me vielä tullaan kisaamaan voittajaluokassa. paljon on tekemistä, mutta tarvitsisin jonkun ryhmän misää treenata, että pääsisin eteenpäin. Sonilla seuruu on ihan ok, välillä kontakti tippuu. Jäävät toimii, mutta ei kauhean nopeasti. Ruutu, tunnari, luoksetulo aivan hajalla. En edes nyt muista mitä kaikkia liikkeitä edes on, mutta yritetään saada ne vielä joskus kuntoon!!
"Ai miten niin nojaan, en ymmärrä mistä puhut"
"Ai tällee sä halusit?"






lauantai 2. huhtikuuta 2016

"Huomaan kun onnen kyyneleet takinkaulukseen putoaa"

Siis mitä täällä tapahtuu! Vaikka Koda on kerran ollut roppi, oli tämä silti niin hienoa taas että, itkuhan siinä pääsi.. Koda oli Pu1 eli saatiin sertin cacibin ja oltiin vsp!! Tässä olimiedän huippu uutiset lahti kv:sta. Nyt maltan kertoa vähän enemmän tästä päivästä..

Aamulla ensimmäisemä vein Windydreams Viking's Heart "Vili" nimisen sheltin. Kerran aikaisemmin pääsin vähän kokeilemaan Viliä, ja musta meillä meni kehässä paremmin kuin treeneissä. Pikkujätkällä pysy aika hyvin häntä alhaalla, ja seiso tosi kivasti. Tuomari mietiskeli laittaisiko Vilin toiseksi vai kolmanneksi, ja kolmas sija napsahti meille. Vili sai Juk eri 3 Sa, itse olin ainakin tyytyväinen tähän.






Tämän jälkeen oli Härskin vuoro (kiharakarvainennoutaja jota vien aika usein) Härski seisoi taas ihanan innokkaasti ja juoksi pitkällä kauniilla liikkeellä. Tuomarin makuun Härski oli vaan vähän liian iso poika, mutta silti hienosti Nuk eri 1.


Näiden jälkeen pääsin keskittymään täysin kultsuihin, joita meillä oli kuusi mukana. Ekana mulla oli Koda handlattavana. Avoimia uroksia oli abaut kymmenen, Yksilö arvostelut meni todella nopeasti ja siinä ei meidän Italialaisella tuomarilla kauan nokkatuhissut, kun oli jo kirjoittanut arvostelut ja päättänyt laatuarvotselun. Kilpailu luokassa tuomari tiputti ensin "ylimääräiset" pois ja neljä jäi jäljelle. Oltiin vielä kehässä ja alkoi jännittää, tuomari ilmoitti neljännen ja kolmannen sijoituksen, ja oltiin edelleen kehässä. Kehässä oli enää Koda ja Kodan "serkku" (lähisukulainen) tässä kohtaa arvostan tuomaria, että hänellä on yksi linja mitä hakee. Tuomari juoksutti meitä yhdessä edestakaisin ja ympäri, mietti hetken ja näytti meille YKKÖSPAIKKAA!! Parasuroskehä tuli aika nopeasti ja siellä sitten jännitettiin... Taas ensin karsittiin "ylimääräiset" pois ja oltiin vielä kehässä, sitten pari kierrosta ympäri ja takasin seisottamaan. Hetken päästä tuomari tuli ja ojensi sertin MEILLE, merkkinä pu voitosta!!! Huhhu, tässä kohtaa minä ja kasvattaja itketään ja tuomari kyselee että onko kaikki hyvin. Oli kyllä hymykorvissa loppupäivän.


Sitten jatkuu... Seuraavaksi oli avoimenluokan nartut jossa kokooma kehissä vein Berttaa ja yksilöön Mimin ja Bertan.

Mimi on tällä hetkellä karvaton, mutta tapansa mukaan esiintyy erittäin hienosti. Mimi sai Avk eri 3, luulen että karva ehkä rokotti vähäsen.

Bertan kanssa jäi harmittamaan, kun tuomari tykkäsi koirasta. Mutta Bertta ei juossut tarpeeksi kovaa, en tiedä oliko BB vaan väsynyt vai miksi ei liikkunut hyvin. Mutta sai silti Avk eri 4, tuomari anto meille vielä uuden mahdollisuuden juosta, mutta ei niin ei..

Tästä lennosta vaihto Almaan joka sitten onneksi juoksi, ja kovaa juoksikin. Alma seiso tosi kivasti ja juoksi lentävällä ja vauhdikkaalla askeleella sijoille Käk eri 1 Sa Pn 3 SERT. Super hienoa, että saatiin tänään molemmat sertit!

Oli kyllä mukava päivä ja onneksi on olemassa ihania ihmisiä mun ympärillä! Oli ihana nähdä myös rakasta ystävää, jota näen vaan näyttelyissä. Ja kiitos sinulle yhdelle lukijalle joka mut bongas! <3

Tähän loppuun Kodan arvostelu "3 years. Nice expression. Masculine strong, compact. Good head and neck. Good coat. Move well" AVO ERI AVK 1 SA PU 1 SERT CACIB VSP
Tuomarina oli Domenico di Matteo

Ostin näyttelystä viimein oman trimmipöydän, ja kasvattaja osti koiraföönin. Nyt tekisi mieli vaan mennä föönailemaan ja trimmailemaan koiria!

Tähän on upea lopettaa tämä päivä, nyt on ihmiset ja näyttelytähdet väsyneitä!