maanantai 25. tammikuuta 2016

Massakuuri osa 1


Tässä kunnossa kultaset pojat ovat tällä hetkellä, Kodalla alkoi turkin ja massankasvatus-kuuri. Myös Soni saisi kasvatella karvaa, vaikka ei kehään ole vielä menossakaan. Vaikka ei kuvasta hahmota Koda on laiha ja karvaton. Aloitin syöttämään naudan rustoa, jauhelihaa ja lihaista rasvaa pojille. Myös Bolt saa lihaa. Koda syö nyt 12dl nappulaa, n. 100g jauhelihaa ja lähes päivittäin yhden naudan rustoluun. Soni syö 6dl nappulaa ja naudan rustoluun melkein päivittäin, saattaa saada vähän jauhelihaa silloin tällöin. Boltin ruuan suhteen mulla on aivan kauhea kriisi edelleen. Ehkä mä siirryn samaan mitä Koda syö, nii en tarvii taas uutta merkkiä ja sille jauhelihaa sekaa. Sitten jos se ei sovi nii sit kokeillaa toista ruokaa.

Vaikka me ei olla kauaa syöty lihaa, nii musta tuntuu että Soni alkaa jo saamaan massaansa takaisin ja Kodalla on pehmentynyt turkki! Boltin reilu kahden viikon pituinen ripuli on mennyt ohi (jes)! Ja vähän rääpäle menetti massaa kun söi vain riisiä ja naudanlihapullia. Mutta me saadaa nopeesti poika taas kuntoon. onneksi kuitenkin Bolt pysyi koko ajan pirteenä ja omana itsenään. Siksi en sitä el.lääkäriin vienyt, vaan hoidin kotikonstein. Ja ripuli tuli siis kun Bolt päätti syödä 2kk vanhoja kananmunia..

Yritän nyt säännöllisesti ottaa kuvia ja kuulumisia kultasten ja varsinkin Kodan massan ja karvan keräys kuurista. Kultaiset ovat aivan kamalan näköisiä ja ne pitäisi trimmata kun tässä joku päivä sais aikaiseksi.

torstai 21. tammikuuta 2016

Se on menoa nyt


Huhhu, mihin hän sitä taas itsensä pisti... Noh, nyt se on tehty!


Bolt on ilmotettu ensimmäiseen toko kokeeseen, koe on 6.2 Porvoossa. tuomarina on Harri Laisi. Tiistaina oli taas aina yhtä ihana puhelin ilmottautuminen, ja kerkes siinä reilu kymmenen puhelua tehdä muutaman minuutin sisään. 

Mulla on semi tarkka suunnitelma nyt ennen koetta. Tää viikko treenataan aika kovaa ja hyvin satunnaisilla ja yllättävillä palkoilla. Ens viikolla alku viikosta vielä treeniä, sitten täys toko tauko. Kolme päivää ennen koetta kokeen omainen treeni, ja kahta päivää ennen todella pieniä treenejä. Muunmuassa, liikkeelle lähtöjä, kontakteja, nopeita s-i-m liikkeitä kaikkea pientä ja kaikesta super palkka joka tulee ylättäen. Myös ihan vaan seuraa käännös palkka, meidän käännökset on ollu vähän niin ja näin mutta kokoajan tulee tiivviimmäksi. Sitten päivän tauko, jolloin en tee yhtään mitään Boltin kanssa ja ei kun kokeeseen.



Tänää ennen agia otin kokeen omaisen treenin, ilman liikkuria ja totesin että ongelma alueet ovat kaukoissa m-i nousu ja sitten pitää saada liikkeestä seinominen varmaksi. Bolt osaa sen hyvin mutta jos sanon käskyn vähänkään liian voimakaasti, nii se menee maahan. 


Vielä täytyy vähän lueskella sääntöjä ja muuten vaan stressata valmiiksi tulevaa!




torstai 14. tammikuuta 2016

Agia


Tänään oli taas agilityä, ja tarkoitus oli tehdä vauhti rata missä päästään tällä kertaa treenaamaan vauhtia. Noh, sitä vauhtia tuli! Aina ei meinannut millään pysyä perässä. Treenattiin myös "Ota" käskyä, ja Bolt alko sit ennakoimaan... Bolt kuunteli tosi hyvin, mutta välillä meinaa omiin jalkoihinsa sotkeutua, kun pitää tarkkailla missä meen. Oli kyllä hyvä treeni!! Vähän otin myös tokoa, piti kokeilla tokon uus hyppy kun muuten ei sitä oo mahista treenaa.

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Kysymyksiä

http://toheltajat.blogspot.fi/  Haastoi meidät, mutta ajattelin vastata vain kysymyskiin.

1. Millainen olisi unelma asuinpaikkasi?
-MAALLA! Missä ei olisi ihan lähellä mitään eikä ketään, vaan luontoa ja rauhaa. Mutta ennen tätä mikälisikäli se edes ikinä toteutuu haluaisin rivitalo asuntoon mieluiten päätyhuoneistoon.


2. Minkä rotuisen koiran ottaisit, jos voisit valita kaikista, jos aikaa ja tilaa olisi paljon, eikä esimerkiksi kaupungissa asuminen/koulu/työt rajoittaisi? Miksi?
-Itse en koe että mua rajottaisi kaupungissa asuminen tai koulu, mun rotu valintoja. Tai ainoa mikä rotu on sellainen mihin olen sanonut että "sittenkun asun maalla" on nöffi. Mutta se ei juuri nyt olisi sellainen minkä tahtoisin seuraavaksi. Tällä hetkellä mietintä myssyssä on australianpaimenkoira, käyttölinjainen labradoninnoutaja, pomeranianin (kyllä luitte oikein!) ja doobermanni.


3. Voisitko kuvitella työskenteleväsi koirien/eläinten parissa?
-Kyllä!



4. Mitä tavoitteita sinulla on seuraaville kahdelle vuodelle?
-Koulusta valmistuminen, saada kesätöitä, käydä kasvattaja kurssi, edistyä koirien kanssa.


5. Missä ja minkälaisessa maastossa lenkkeilet mieluiten?
-Hyvällä metsä polulla, niin että metsää on paljon ympärillä.


6. Millainen koira olisi/on luonteeltaan täydellinen koira sinulle ja miksi?
-Miellyttämisen haluinen, mutta tarpeeksi kova. Hermorakenne on oltava aivan täysi 10. Ja yhen ihmisen koira joka tulee toimeen, mutta ei kiinnostu muista ihmisistä/koirista. Helposti motivoitava, joka osaa myös rauhottua.


7. Mikä lemmikin omistamisessa on parasta?
-Seura ja se rakkaus minkä niiltä saa.


8. Voisitko kuvitella ottavasi rescue-koiran esim. Espanjasta?
-En


9. Kaunein kuva koirastasi?
ei tämä varmaa kaunein ole, mutta erittäin meidän näköinen

10. Millainen varustus koirallasi on yleensä lenkillä? Millainen hihna, panta, valjaat jne.
-Pimeällä heijastin liivit, joko hihna ja panta/ hihna ja valjaat/ tai flexi pannan tai valjaiden kanssa. Useimmiten kuitenkin panta ja hihna.


11. Kuinka paljon aikaa vietät lemmikkisi kanssa päivittäin?
-Aamulla ainakin 30min, koulun jälkeen vähintään 1h, ja illalla lenkki 1h+ hali aika 1-4h <3 Ja ainahan ne on läsnä.



perjantai 8. tammikuuta 2016

Värifilmi

Nyt kun Boltillaki on julius valjaat, oli niistä pakko saada kuvia. Olen tyytyväinen valjaisiin, kun saan koiran hallintaan mutta karvat eivät kärsi. Musta tuntuu että oli panta mikä tahanta se katkoo boltin kaula karvat. Toivottavasti nämä nyt ei hierrä mistään, mutta en ole homannut mitään.
Kainalon takana on tilaa vaikka ei siltä näytä, siinä karvat edessä.


Myös isoille pojille olen nyt innostunut taas käyttämään juliuksia. Ja on niin kätevää kun valon saa laitettua tuohon kahvaan ja valon näkyvyys on 270 astetta, niin hyvin  näkyy! Myös valjaitten oma heijastin on plussaa.

KAIKKI KUVAT ©RONJA  Ronja teki myös juuri oman blogin, menkää kattomaan :)
Onko täällä muita ihmisiä jotka päättävät koiralle jonkun värin, ja käyttävät vain sitä (mikäli mahdollista)? Nimittäin mikäli huomaatte minä olen sellainen, ainut missä on väri vaihto ehtoja, mutta ei ole mun koirien värejä on flexit. Niissä on värit sekasin, paitsi Sonilla. Vähän on pitänyt joustaa, kun lilaa ei tunnu löytyvän kunnolla. Esim hurtalla ei ole mitään lilaa..