perjantai 30. tammikuuta 2015

Mitä tänään syötäisiin?


 Mitä meillä syödään? Noh meillä syödään Cibaun kala&riisi ja Active ruokaa. Active ruoka tuli nyt vasta mukaan kuviohin, mutta kala&riisiä ollaan syöty jo ainakin puoltoista vuotta. Cibau on todella hyvä ruoka hinnan ja laadun perusteella. Active tuli ihan sen takia nyt, kun viime talvena pojat laihtui ja karva meni huonoksi kun pulkkailtiin yms. Pojat saavat myös päivittäin Nutrolinin iho&turkki öljyä.


 Nyt kun Soni on saikulla eikä oikeastaan liiku niin ei hänelle viellä anneta activea. Soni syö päivässä n. 5dl nappulaa +satunnaiset herkut. Koda sai n. 7dl nappulaa, mutta uuden ruuan tullessa pikkuhiljaa siirryn 3dl+3dl. Sama menetelmä tulee luultavsti Sonillekkin kunhan saadaan taas kunnolla liikkua ja treenata. Ja tottakai jos alkaa näyttämään siltä, että rupeaa tulemaan paljonkin kiloja lisää niin vähennän ruokaa.
Meillä ruoka tarjoilla raikkaan veden kera. Tämä on ollut alusta asti miedän tapa. Yhdessä vaiheessa en laittannut ruokiin vettä ja Sonin täytyi kesken ruokailun käydä juomassa. Ja vesi myös hidastaa syömistä, kun tunnetusti koirani ovat ahneita :D 
 
 Tällä hetkellä Koda on hyvän painoinen lonkkiensa suhteen, mutta vähän ripakinttu näyttelyihin. Ruuan lisäyksen tarkoituksena on enimmäkseen se että Koda alkaisi jaksamaan kasvattamaan turkkiaan. Soni on ihan ok painoinen, mutta voisi olla kilon ehkä kaksi massiivisempi. Pojat on mielestäni hyvässä kunnossa, kun ei kummiskaan mitää yyber näyttelykoiria ole vaan enemmän harrastuskoiria. Ja harrastus koiran täytyy jaksaa harrastaa ja touhuta, eikä lyllertää ja nukkua päivät pitkät sohvalla.

 Pojilla on korokkeellinen ruoka teline, jossa syövät aivan vierekkän täysin sovussa. Ruokailun jälkeen vaihtavat yleensä kupit ja nuolevat viimeisetkin kuolat pohjalta. Meillä myös pojat syö aina niin, että Soni on vasemmalla ja Koda oikealla.   Mitä ruokaa teillä syödään? 

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Agility päivä

Tänään oli mun eka oma hallivuoro. Alan siis joka ke 16-17 käymään Avecareenalla treenaamassa agia moien poikien kanssa treeni kaverina meillä on Kodan serkun Fontsin perheineen kanssa. Tänään otin Kodalla enimmäkseen keinua ja puomia, jota tää uhmispoika pelkäs kuollakseen viime viikolla. Tänään puomi meni tosi hyvin ja keinua viellä harjoitellaan. Otin myös takaa kiertoa molempiin suuntiin. Kodalle oli helpoompaa kiertää este vasemmalta. Ollaan myös aloitettu vähän keppejä ihan vaan namilla ohjaamalla. 
Ohjaan siis Fontsien perhettä agissa ja Fontsille otettiin hyppyjä ja putkea enimmäkseen. Kokeiltiin myös mennä kolme estettä putkeen. Viime kerralla Fontsi ei halunnut mennä edes ihan lyhyttä putkea, mutta tänään mentiin jo putki jossa pieni mutka. Kokeiltiin A-este ja puomia hyvällä menestyksellä. 








tiistai 27. tammikuuta 2015

Willowfield`s jyräsi Turussa


Sunnuntaina oltiin Turussa näyttelyssä, jossa meni erityisen hyvin. Mukana oli Risto, Bertta, Alma, Koda ja Into. Koda oli vaa laina koiraja junnuissa, mutta Kodan kehäkettuilu jatkuu luultavasti lahdessa 21.3. 25.1.2015 PN kehässä sijoittui kolme willowfield`s koiraa! Ikinä ei oo varmaa käynnyt niin hyvin. Harmi vaan, että serti meni taas nenän edestä.. Mä esitin Riston, Bertan, Mimin ja Alman. Pn kehässä vein Sitten Bertan joka sijoittui 3. ja perässä Alma (Bertan äiti ja Sonin sisko) PN 4. <3 Kyseinen tuomari ei oiken tykkää tummista kultaisita, joten oli upeeta että Mimi voitti avoimen luokan. Pn1 oli siis willowfield`s Belle, joka on Kodan isotäti. Todella nätti veteraani.








Judge: Tino Pehar, Kroatia
Junior class
Willowfield's Great Baloo "Risto"
3rd with EXC
Champion class
FI&EST&LV CH BH TK2 Willowfield's Duudson The Man "Into"
3rd with EXC, CQ
Junior class
Willowfield's Golden Cinderella "Bertta"
1st with EXC, CQ, 3rd BEST BITCH and RES CC 
Open class
Skylock Mad Madam Mim "Mimi"
1st with EXC, CQ
Working class
Willowfield's Diva In Silk "Alma"
2nd with EXC, CQ, 4th BEST BITCH, RES CACIB 
BOB breeder!

Tänään käytiin ottamassa pari räpsyä Jaffasta. Kisu vaan kasvaa, kaikki muut kisut joita oon nyt nähnyt näyttää todella pieniltä. Tai ainakin niiden hännät näyttää lyhyiltä, vai onko Jaffan häntä liian pitkä? Kuvissa sitä ei oiken kyllä hahmota. Ensi kuun alussa ois tarkoitus mennä siruttamaan ja rokottamaan Jaffa ja yritän päästä huhtikuussa olevaan pet-expoot kissa näyttelyyn. Jos joku tietää kissa näyttelyista jotain tai on itse käynnyt niin mulle saa/pitää kertoa kaikki niistä!! 




 Sain Kodalle koepaikan 7.2 Porskin halliin jossa tuomarina Harri Laisi, eli sama paikka ja sama tuomari kun viime kokeessa. Ehkä tämä avo luokka menee vähän nopeammin kun alo. Tarkoitus olisi saada vain Tk2 ennen sääntöjen muutosta ja sit alan molempien poikien kanssa takomaan voi luokkaa uusilla säännöillä!
 Sonilla oli eilen taas el.lääkäri ja nyt jalkaan laitettiin tuollainen muivi joka menee jalan läpi. Tarkoitus on, että jalka ei mene kiinni ja mädät pääsisi valumaan ulos. Noin viikon päästä tuo muovi otetaan sitten pois ja toivotaan että jalka olisi parantumaan päin!

lauantai 24. tammikuuta 2015

Kaukainen sukulainen

 Niinkuin viimeviikonloppuna, myös tänä vkl Happy ja Isla tuli kyläilemään. Eli täällä oli asustellut neljä kultaista. Happy on kiva kultainen ja myös kaukaista sukus Kodalle. Tytöt on mukavia koria, mutta ei mikään voita omia. Mun Pojista tuli niin ison näkösiä ku pikku tytöt on kylässä.
 Kävin eilen piitkästä aikaa tallilla Nooran kanssa. Ratsastettiin "puoliski" Hopsu, joka on siis norjan kylmäverinen ja se menee kovaa! Joten Noora meni eka vähän päästelee höyryjä, kun en mä uskalla niin kovaa mennä. Kävin mäkin sit vähä menee kunnon ravia, ja pääsin mä kokeilemaan laukkaakin. Laukka ei oo viellä oikeen Hopsulla hanskassa kun on ravi hevonen, mutta eiköhän se siitä.
 Huomenna lähtedään Turkuun. Sillä on muutama G-pentu ja sit on Sonin sisko ja veli. Koda lähtee mukaan jh:seen lainakoiraksi.
 Sonin tassu näytti jo hetken hyvltä ja nyt taas mietitään pitäis mennä ens viikolla taas el.lääkäriin.. :( Sais jo parantua tuo koipi!!!
Happy

lauantai 17. tammikuuta 2015

onnesta soikeena

Perjantaina mieleen muistui taas, että lauantainahan on tokokoe. Tänää aamulla käyvin vielä ottamassa paikkamakuun ja kaikki liikkeen ilman palkkausta. Treenit meni ihan ok. Mua jännitti aivan sikana koko ajan tämä koe. Aina uuden luokan eka koe on pelottavin. Aamulla vähän yli 11 Saara tuli hakemaan mua ja lähdettiin koe paikalle. Koe oli Porvoossa, joten ei ollut pitkä matka. Tuomarina meillä oli Harri Laisi. Ekaa kertaa jouduin olemaan koe paikalla yksin, yleensä Saara jää odottelemaan ja katsomaa koetta. Me oltiin tokavikoja meidän luokassa ja mulla täris jalat ihan sikana siinä kun odottelin.

Meidän paikkamakuussa oli viisi koirakkoa ja oli ihan kamalaa lähetä Kodan luolta peloissaan, vielä kun viimeinen asia mitä näin oli että Koda haisteli maata..







1.Paikalla makaaminen  10
2.Seuraaminen taluttimetta  8
3.Maahan meno seuraamisen yhteydessä  9
4.Luoksetulo  8,5
5.Seisominen seuraamisen yhteydessä  10
6.Noutaminen 9
7.Kauko-ohjaus  10
8.Estehyppy  9,5
9.Kokonaisvaikutus  9

yht 185,5p sij 2 ja KP <3

Oon niin ilonen!! Ja maanataina lähtee uus ilmo 7.2 olevaan kokeeseen :)

maanantai 12. tammikuuta 2015

Varuste postaus videolla



Siinä se nyt on, varustepostaus videolla. Tämä on mun eka tällänn video missä puhun kameralle ja huomasin jo ite miten häiritsevää on kun oon vahingossa tuijottanu kameran näyttöä.. Joten vähän armoa ekalle videolle! Kertokaa mitä tykkäätte.

Tarkennus harjotuskista yksi kuva Jaffan kanssa.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Kodan temput





Tässä suurin osan Kodan tempuista. Mulla meni musiikin kanssa hermot, joten saatte selvitä nyt ilman musiikkia :)

Ei herkimmille

Soni sai perjantaina uudet antibiotit ja turvotus alkoi nopeasti häviämään.. Mutta eilen (la) illalla, kun olin putsaamassa jalkaa ja yritn painella mätää pois nii sonin jalkaa tuli yhtäkki ihan väärälle puolelle uusi reikä josta mädät räjähti mun käteen.. Sitä ihmetellen ja ajattelein, että ehkä se keppi onkin mennyt koko jalan läpi? Mutta tänään (su) aamulla putsauksen yhteydessä jalkaan ilmestyi kolme uutta reikää? Nyt on kysymysmerkkinä mikä tekee reikiä ja eikai jalan sisällä ole mennyt mitään väärää rikki.. Huomenna mennään aamupäivästä eläinlääkäriin tutkimaan asiaa ja luultavasti on röntgen ja leikkaus tiedossa..


Tänään käytiin ottamassa muutama talvi kuva ja pieni pätkä viedoo Kodan osasta tempuista joisa yritän koota videota ja julkaisen sitten. 



tiistai 6. tammikuuta 2015

30000

Kiitos, kaikille blogia katsonnelle ja viellä isompi kiitos seuraajille!! ♡

Sonin alkaa laittaa jo painoa jalalle, mutta se on edelleen todella kipeä! Huomenna Soni joutuu olemaan koko päivän yksin ja tötterö päässä (Sonilla on tosi hieno tötterö), kun mulla alkaa koulu ja arki..

Tähän loppuun kysymys olisiko video kiva? Oon miettinny tekeväni videoa, mut en tiiä uskallanko. Ja oisko my-day , varustepostaus tai temppu postaus kiva, tai joku vastaava? 


maanantai 5. tammikuuta 2015

Iloitse pienistä asioisa

 Tänään aamulla lähdin kameran kera aamulenkille, kun kerta aurinkokin paistoi. Aattelin mennä puistoon, kun on vähän vaikeeta handlata kolmea koiraa vapaana ja kamera pitkällä putkella. Pusitossa tuli muuta iha hyvä räpsy, koirat juoksi tyytyväisinä. Kaikki niin iloisen näköisinä ja se tapahtu niin äkkiä.. Jonka jälkeen yksi koira ei ollut enään nii onnellinen. Soni astui maassa pystyssä olevan kepin/tikun päälle joka meni sen oikean takatassun varpaitten välistä ihon sisälle. Keppi oli joku 30cm pitkä ja sain suurimman osan vedettyä siltä pois.

Eipä siinä muutakun eläinlääkäriin. Onneksi meidän vakkari el.lääkäri antoi meille ajan 15:30. Sonin tassu oli vähän turvonnut ja sinne oli jäänyt vielä jotain kaarnaa. Haavaa viellä avattiin vähän ja putsattiin kunnolla. Soni oli siis nukutuksessa tämän ajan.

Soni sai tosi kovan kipu lääkityksen. Nyt ulkoilussa tossu jalassa ja täytyy pestä ja huuhdella suolaliuoksella parikertaa päivässä.  Ei ehkä oleellisin aihe puhua, mutta toivon silti ettei meidä vedot jaa tältä talvelta ihan olemattomiin.
Tämä taisi mennä niinkuin sanonnassa "ei kaksi ilman kolmatta" Parin kuukauden sisällä kolman kerta, kun käytiin Virveä (meidän vakkati el.lääkäri) moikkaamassa. Ensin Jaffan leikkaus, sitten Kodan kasvaimen poisto ja nyt tämä..

 Huomenna on Selman aika päästä omaan kotiin. Mutta ehkä tekin viellä näätte ja kuulette selmasta, ja ehkäpä Harristakin joku päivä. Harri on siis Selman "isoveikka" kääpiövillakoira.














sunnuntai 4. tammikuuta 2015

puoliksi kultainen

Meillä on hoidossa Selmakoira 2.-6.1. Olin kesälläkin hoitamassa Selmaa. Selma on kultanennoutaja x isovillakoira. Eli goldengoodle vai mikä lie. Yritän saada viellä tiistaina parempia kuvia, mutta nyt ei ole sää meitä suosinnut. Alhaalla oleva kuva missä kaksi koiraa yhdistetynä on iha vitsillä tehty, koksa Selma tosiaan on puoliksi kultainen. (Koiraa ei oo ennen seisotettu)

Asiasta kukkaruukkuun, Meillä on Kodan kanssa 17.1 Porvoossa eka avoimen luokan sartti. Vähän jänskättää, enten varmaan paikkamakuu. Porskin halliin, kun saa treeneihin viedä juoksusia narttuja pöksyt jalassa ja sehän ei hajuja estä...

Katselin eilen rally-toko kisoja ja koiratanssi kisoja. Maaliskuussa ois Janakkalassa kt-kisat johon aattelin yrittä Sonin kanssa. Ja Vantaalla oli rt koe johon halaisin molemmat, mutta en tiedä saako yksi ohjaaja osallistua samaan luokkaan kahdella koiralla?? Tokossa kun ei nii saa tehdä. Joten kertokaa toki viisaammat!